lauantai 25. huhtikuuta 2015

Söpöstelyä afrikankukilla

Blogissa on ollut nyt hieman hiljaisempi kausi, anteeksi rakkaat lukijani siitä. Käsitöitä on kevätväsymyksestä huolimatta valmistunut suht tasaiseen tahtiin ja tässäpä viimeisimmät afrikankukkaötökät; Lollo the African Flower Bear ja Happypotamus.

Hippojahan olen virkannut aiemminkin (postauksen löydät täältä) mutta nalle oli minulle ensimmäinen. Molemmat pehmot tein tilaustöinä.


Nallen kädet ja jalat on liitetty vartalon lävitse vedetyillä naruilla, jolloin raajat pääsevät liikkumaan samoin kuin vanhanaikaisilla pehmonalleillakin. Naru on pingotettu käsissä ja jaloissa näkyvissä olevien nappien avulla. Vaihtoehtoisesti raajat olisi voinut liittää vartaloon omepelemalla, mutta tein nallen Lankaset Käsityöliikkeelle malliksi niin halusin tehdä sen "oikeaoppisesti".


Käpälissä olevien nappien vuoksi nalle sai silmikseenkin napit.


Happy Hippo puolestaan menee pienen tytön leikkeihin, niin sille en irtonaisia silmiä tehnyt.

Molempien pehmojen ohjeet saat halutessasi ostettua täältä.

Huhtikuun Sny- paketti

Posti toi viime viikolla taas uuden Sny- paketin, teemalla "lempparit jakoon".

Paketti sisälsi neljä kerää lankaa, tupsukoneen, kokoelman erilaisia neulomisessa tarvittavia tarvekaluja sekä itsetehdyn kynttilän ja teetä.


Lanka on väriltään kaukana minun mukavuusalueeltani, eli en ehkä itse ostaisi sellaista, joten kivaa päästä kokeilemaan millaiselta tällainen lanka näyttää sukkasissa. Tupsukonetta minulta ei löydykkään ennestään ja silmukkamerkit, yms. apuvälineet pääsevät ehdottomasti käyttöön.

Jäin kaipaamaan pientä saatetta/kertomusta paketin tavaroista, sekä neuleohjetta langoille. Muutoin paketti oli taas tosi kiva. Kynttilä ja teet olivat oikein mukava lisä. Kiitos Sny:ni!