maanantai 25. toukokuuta 2015

Sny - paketti

Viime viikolla tuli taas postissa kuukauden sny- paketti. Tälle kertaa aiheena oli "Juhlakausi lähestyy" ja tarkoituksena oli tehdä, etsiä ohje tai vaikkapa materiaali parille juhlakoristeeseen, laukkuun, tms. Minä sainkin pariltani pussillisen tölkin nipsuja, kasan pieniä, eri värisiä lankakeriä ja ohjeet nipsuvirkkauksella toteutettaviin rintarossiin ja kassiin. Nipsuvirkkausta en olekkaan vielä aiemmin kokeillut, kun olen epäillyt hieman hermojeni kestävyyttä siinä lajissa. Mutta onneksi ohjeet näyttivät hyvin yksityiskohtaisilta ja nipsuja on niin paljon, ettei näitä todellakaan voi jättää käyttämättä!


Nipsutöihin parini oli varannut minulle myös erilaisia nappeja, sekä hakaneuloja.

Lisäksi paketissa oli ohje ja lanka huiviin, jollaista en myöskään ole aiemmin tehnyt. Totta puhuen, en ole tainnut koskaan ainuttakaan huivia virkata, tai neuloa, jos ala-asteella seiskaveikasta väännettyä, ruman ruskeata ja ihoa kutittavaa kaulaliinaa ei lasketa.


Itsetehty osuus paketista oli snyni tekemä aivan ihana unisieppari. Tälle täytyy vain keksiä paikka josta pieni taskuvarkaamme ei sitä yletä ottamaan.

Pari viikkoa sitten sain sny:ltäni välimuistamisena myös Sisusta neuleilla- kirjan. Olen muutaman kerran tätä kirjaa jo parissakin eri kaupassa sillä silmällä katsellut, mutta hankkiminen oli jäänyt vielä harkintaan. Kiitoksia snyni kun ratkaisit minulta tämän pulman!

Ja kiitoksia muutoinkin kivasta paketista jossa oli paljon minulle uusia juttuja!

1 kommentti:

  1. upeat paketit! Ihanaa, että välimuistaminenkin on lähetetty. Jään odottelemaan nipsutyötä. Laitahan kuvaa, kun on valmis :D. Saan sny-blogiinkin laittaa. Itse olen nipsuja kerännyt jonkin verran, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä mitään.

    VastaaPoista