maanantai 7. syyskuuta 2015

Prinsessapeitto

Se alkoi neljästä kerästä lankaa ja aikomuksesta opetella viktoriaaninen neliö. Lopputuotoksena syntyi pienelle prinsessalle ristiäislahjaksi peitto, johon meni lankaa kaikenkaikkiaan neljätoista kerää.


Lankana oli Novitan Puuvilla- Bambu, väreinä vaaleanpunainen ja valkoinen. Päänvaivaa meinasi tulla kun ko. värit olivat jo lähes joka paikasta loppu, eikä neljällä kerällä kovin suurta peittoa olisi saanut. Onneksi täydennystä lankoihin kuitenkin saatiin ja näin ollen peitosta ihan reippaan kokoinen. Lopullinen koko peitolla on 5 x 6 palaa, eli n. 80cm x 100cm.


Palat on liitetty toisiinsa virkaten. Jämälangoista syntyi vielä pienet sydämet paketin koristeeksi.


Ohje viktoriaaniseen neliöön löytyy täältä,
ohje käyttämääni palojen yhdistämistekniikkaan täältä,
sekä isompaan sydämeen täältä ja pienempään täältä





2 kommenttia:

  1. Ihana peitto pienelle prinsessalle. Onneksi sait lankaa lisää. Ja siitä hyvän pohjan paljonko oman tulevan nyytin peittoon menee. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Pienen vauvanpeiton ennätinkin jo tekemään, mutta vielä pitäisi isommalle tehdä peitto ja siihen taitaa mennä tosiaan lankaa aika lailla saman verran kuin tähänkin.

    VastaaPoista