Sain blogiyhteistyön merkeissä kokeiltavaksi Lankalinjalta hamppu-, nokkos- ja banaanilankoja. Hamppu- ja nokkoslankaa on käytetty jo vuosisatojen ajan myös täällä meillä Suomessa. Eniten niistä on ilmeisesti valmistettu käyttötavaroita, kuten kalaverkkoja, mutta onpa nokkoslangasta valmistettuja tekstiilejä joskus pidetty niinkin kovassa arvossa että ne ovat olleet säätyläisten yksinoikeus. Nämä langat ovat kuitenkin Intiasta, josta maahantuonnin hoitaa suomalais-intialainen yritys, Blockwallah. He myös varmistavat että lankoja valmistavilla paikallisilla naisilla on hyvät työolosuhteet, joten langat eivät tosiaan ole halpatuotantoa, tai syntyneet muutenkaan epäeettisissä olosuhteissa.
Kuvassa alimapana hamppulanka, keskellä värjäämätön nokkonen ja oikealla yläkulmassa valkoiseksi värjätty nokkoslanka. |
Langat tuntuvat ihanan rouheilta ja luonnollisilta viime aikoina paljon käyttämäni merseroidun puuvillalangan jälkeen. Langoista myös huomaa kivasti sen että ne on valmistettu käsin, eikä teollisesti. Saas nähdä mitä kaikkea kivaa näistä keksin kevään mittaan, mutta ainakin saunajuttuja olisi osasta tarkoitus väkertää.
Banaanilanka on yllättävän kiiltävää ja sileää, vaikka paksuuserot langassa ovat osittain aika rajut.
Nokkoslankaa saa pian myös värjättynä, minä sain jo pienen koevyyhdin maisitiaisia valkoiseksi värjätystä. Värjäämätön nokkoslanka muistuttaa ensikosketuksella aika paljon hamppulankaa, väri ja langan karheus ovat samaa luokkaa. Värjätty nokkoslanka onkin sitten värjäämätöntä lankaa paljon pehmeämpää, mutta silti ihanan luonnollisen tuntuista.
Ja viimeiseksi vielä hamppulanka, joka näyttää, tuntuu, tuoksuu (ja maistuu ;)) puhtaasti luonnolliselta. Minä tykkään! Vaikka en olekaan mikään luontoaktivisti, tai ekotekoilija mielestäni.
Kaikki nämä langat ovat myös täysin vegaanisia, eikä niiden valmistukseen ole käytetty kemikaaleja. Lisää näitä ihanuuksia, sekä muita ekolankoja löytyy Lankalinjan nettisivuilta.
Upeita lankoja! Saa nähdä mitä mukavaa niistä luot! Muista katsoa meilisi, ja varaudu odottamaan sillä paketti on postissa!
VastaaPoista-sny37
Oooooh, tuskin maltan odottaa, niin ihania ohjeita olit laittanut :)
Poista